Josko kirjaan kiinnostusta...

Josko kirjaan kiinnostusta
enemmän kuin pelkkä peukku,
ota oitis yhteyttä:
kalevi.koskela@pp.inet.fi

Nyt on valmis kirjaseni!

Liekö tässä kirjan kannet...

Päättynyt on yksi jakso

Päättynyt on yksi jakso,
suuri seikkailu ohitse,
runot rustaan seuraavaksi
osoitteessa oivemmassa:
http://keravan-vainamoinen.blogspot.fi/

Hyvin josko käy taonta, kirja alkaa ehkä tästä...

Monta meillä Väinämöistä...

Kalevi Keravalainen

Kalevi Keravalainen
Eliaksen männyn luona
lukemassa loitsujansa!

Tämän taikoi Väinämöinen

Via-Kalevala juhlarunoni

Minä mies tosi mitätön,
Väinämöiseksi sanottu,
Keravaiseksi kehuttu,
pääsin joukkoon lahtelaisten
Antin, Nellyn ja Sinikan.

Kahden kuukauden kulussa
matka taittui sukkelasti
Eliaksen askelissa,
kuuluisuuden kantapäillä,
Sammatista Uhtualle.

Josko matka mittavainen,
pitkä kuin on nälkävuosi,
kiintoisa, tosi ihana,
vastavuoroon on runoni,
lyhyt, kuiva ja kamala.

Josko kiire jollakulla,
sai tuo miesi taikka nainen
kera orhin kilpaa juosta.
Josko kiire ei kenellä,
astua sai hän hitaasti
kuni entinen etana.

Pakko minun on todeta:
Taival helpompi on käyden
kuni autolla ajaen,
jolloin varsin tunnetusti
takapuoli on ruvella,
verenkierto melkein nolla!
Kun on itse astumassa,
heti mieli virkeänä,
hiki otsalla norona.

Antti johti joutavia,
piti kansansa kasassa,
joukon nuhteessa, kurissa,
kätösellä lempeällä.

Sata kertyi kaikkinensa
peninkulmia peräti.
Rakas veljemme Venäjä
hulluiksi kai meitä luuli,
pohjasta sydämen toivoi
pikaista paranemista.
Tässä kaikki me olemme
terveinä kuin tervaskanto:
Taputus nyt sallittua!

Kaikki rakkaat ystävämme,
kestäkää minua vielä
pieni hetki, tai sekunti:
Minä oisin onnellinen,
josko matkisi nyt meitä
ihmistä sata tuhatta.

Holopaisen Antin toive
hieman lienee mittavampi;
josko miljoonamitassa
väki Vienaan tallustaisi,
astuisi perässä miesten,
Eliaksen, arvon Antin:
Vauhti tuskin hirvittävä!

Mieti, pohdi siis sinäkin,
alat josko Sammatista
matkan pitkän ja ihanan,
astut joutuin Uhtualle,
Kalevalan kankahille,
omille jalansijoille,
kuni Lönnrot aikanansa!

Mieleni minun tekisi
venäjäksi kääntää veisu,
mutta konsa ummikkona
puhun vainen suomea, hämettä,
kiitos teille kannusteesta,
kiitos yhdessäolosta,
isosta ilonpidosta!

Kannattiko, päätä itse!

Pelkästään tämän takia
astui yksi aikamiesi,
Kalevi Keravalainen,
pitkiä peninkulmia
sata täyttä kappaletta.

Kannattiko, päätä itse!

Arvaa arvon ystäväni

Arvaa arvon ystäväni,
kumpi nainen, kaunokainen,
aukisuuna ihmetteli:
Ihanko kuva minusta!

Pelkkiä sahanpuruja...

Väinämöisen veljenpoika
säilyi ehjänä sodasta,
isänmaisesta isosta,
vaikka ampui Joukahainen
nuolen toisensa perästä
läpi rautaisen kypärän.

Tarkka saattaisi sanoa:
Liekö aivojen tilalla
ollut surku sankarilla
pelkkiä sahanpuruja!

Jännitys on suuren suuri,
josko löytyy Lönnrot-mänty,
edes kurja männynjuuri,
onko eessä itkumuuri,
kun on kurja pystyyn kuollut.

Usko sitten taikka ällös...

Usko sitten taikka ällös,
kävin Kis-kis -kukkulalla
ja makoilen nyt mä vainen
Kalevalan kankahilla
tuskin yhtään uupuneena!

Väinö vaikenee toviksi

Väinö vaikenee toviksi,
kolmen päivänsä kuluksi.

Venehjärvi päivää kaksi,
Vuonninen kai päivän yhden
pitää miehen hiljaisenä,
kentättömänä kaverin.

Iloitse sinä inehmo,
kun en kiusaa mä sinua
runoillani, en kuvilla!

Vaatteen pystyssä pitäjä!

Asu, vaate Väinämöisen
kansaa kiinnosti kovasti,
kuni karhua hunaja.

Tyttölapset tykkänänsä
oli viereen vonkaamassa,
selfietä ottamassa.

Miehestä vähät väliä;
kelpo kankaan kannattaja,
vaatteen pystyssä pitäjä!

Kuuskoski, mä, vaimon tuttu!

Napaa myöten kauniin kastoi...

Pikku, pikku piknikillä
konsa saaressa kävimme
aivan rannan tuntumassa
nätti nainen, kaunokainen,
alas astahti veneestä,
jalka lipsahti kiveltä,
Ahti luuli jo omaksi,
veden alla viekotteli,
hauen suuhun suunnitteli,
napaa myöten kauniin kastoi.

Sekunnin sadasosassa
Kalevi Keravalainen
tarttui tyttöä kädestä,
avusti ylös vedestä;
kalan suututti pahasti,
Ahdin kahta kauheammin!

Oletpa sä aikapoika...

Veteraani, vanha miesi,
mulle kerran kummasteli:
Oletpa sä aikapoika,
konsa aiot taittaa matkan,
satapeninkulmaisen peräti,
Sammatista Uhtualle,
Suomesta Venäjänmaalle
vainen jalkojen varassa!

Siihen vastasin vakaasti:
Helppo on minulla taival;
sinä kuljit aikanasi
pyyteettä, valittamatta,
taipaleen samanpituisen,
jalan, koukaten, peläten,
kun ei ollut vastassasi
suvituuli, päivänpaiste,
nyky-ystävä Venäjä,
vaan kranaatti-, kuulatuisku!

Kuollut kolhoosinavetta

Vienan Karjalan mailta,
Vuokkiniemen maisemista
löytyi aivan etsimättä
kuollut kolhoosinavetta.

Ajoi aika sen ohitse,
onni, autuus ei se ollut.

Muistona eto kokeilun
haudalla on rentunruusu;
kaipuu ei lie suuren suuri!

Vanha vaari maata kiersi

Vanha vaari maata kiersi,
juomaksensa pussiteetä
yhden kuksan kerrallansa
miesi aina maanitteli.

Samovaarin kun hän löysi,
sitä katsoi, kummasteli,
tuijotti ja taivasteli:
Tuon kun nappaan kainalooni,
eipä tee lopu minulta!

Risti muisto surmansuusta?

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
luuli, uskoi ensin että
lähde oisi myrkytetty,
risti muisto surmansuusta,
kurjan juojan kuolemasta.

Konsa silmä sinnikkäämpi,
katse kotkalta omittu,
totuus ehti jo esille:
Kyseessä elämän lähde,
janon poistaja parahin.

Aamulla klo puoli kuusi...

Aamulla klo puoli kuusi!

Tällä pikku piknikillä,
pitkän matkan pinnisteellä,
kovin outo on komento,
aikataulutus tapana:

Kaikki kunnon kansalaiset
lienevät unikekoja,
konsa arvon aamiainen
ahmitaan tosi hitaasti
jopa kymmenen perästä,
päättyy myöhäpäivällinen
vähän ennen puoltayötä.

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
aamun virkku, illan torkku,
elelee omaa eloa,
siinä sinnittää mukana;
syö jos aika on sopiva,
ei liho, ei laisin laihdu,
tyyliinsä on tyytyväinen;
tapojaan ei konsaan vaihda,
nuku onnensa ohitse,
illan virkuksi virity,
aamun torkuksi alene,
yöllä syöjäksi hurahda!

Tässä on todiste siitä,
otos oiva, kelvollinen,
kullan arvoinen kuvatus!

Josko lienet aamun torkku,
iltapirteä inehmo,
ällös pillastu runosta,
tekeleestä tämmöisestä;
pidä taannoiset tapasi,
säilytä nykymenosi!

Omallansa pärjää parka,
Kalevi Keravalainen!

Oli kerran kauan sitten...

Oli kerran kauan sitten
pienen pieni saariparka,
minikirppusen kokoa.

Saarella oli tsasouna
dinosauruksen mitassa.

Siihen mahtui kerrallansa
sata miestä mittavaista,
tuhat naista näyttäväistä,
lapsia satatuhatta.

Kerran kaikki kerrallansa
saaren rantaan soutelivat,
varassa venosen yhden,
yhden airosen avulla.

Konsa kaikki kerrallansa
minisaarta miehittivät,
vaipui saari alle aallon;
pelastui vain yksi lapsi,
kolmivuotias ipana.

Ipanan ikä aleni,
vuosi vuodelta väheni.

Konsa oli ikänsä
kurjat kuusi kuukautta,
vauva kirveensä teroitti,
purren rannalla rakensi,
souti järvelle melatta,
ilman airojen apua.

Purjeita puhaltamalla
pääsi järven keskiölle,
saaren entisen sijoille.

Saaren sanoilla rakensi,
sille temppelin tekaisi,
pyhän paikan pystytteli,
iloksi nykyinehmon,
Kalevalaan kulkevaisen.

Totta on tämä tarina,
kuultu on se Kormilossa
kolmen kynttilän valossa,
keskipäivän kuutamolla!

Kormilon kotieläimet

Kormilon kotieläimet
elävät eto sovussa,
paitsi kukkoja kun  viisi
asuu tarhassa samassa,
missä kanoja on neljä,
kina joskus paikallansa,
tappelu tosiasia!

Kormilon tie on kamala...

Kormilon tie on kamala,
maisema tosi ihana,
saarella jopa tsasouna.

Kestetty on taasen kerran...

Kestetty on taasen kerran
tuhannen tärinän taival,
sadan miljardin savotta!

Kelpaa kestää se sinunkin,
vieläpä kenen tahansa.

Tietä vain vähän murehdi;
maisema on matkan väärti,
kymmenvertainen virike,
kylänen eto elämys!

Hiljaista on kalmismaalla

Tuli tunnissa kuvia...

Tuli tunnissa kuvia,
oikeita valokuvia,
enemmän kuin aikaisemmin
peninkulmien menossa,
kuluessa kuukausien,
koko matkani ajalla,
Jysky-Sammatti välillä!

Kostamus-radan ylitys

Kostamus-radan ylitys
oli melkoinen elämys,
konsa kello kilkatteli:
Yli älkää tästä menkö!

Jono pitkä, piinallinen,
autoja kai viisi, kuusi,
odotti junan tuloa
tosi pitkään, vartin, kaksi;
todella rehellisesti!

Juna liikkunut ei laisin,
seisoi kaukana, odotti,
mitä lienee mietiskellyt!

Joku viimein viittoeli,
junan vierestä vikisi:
Yli menkää, emme liiku,
tässä teemme työtä, vainen!

Päättyi turha, pitkä piina;
jatkui matka töyssytiellä
Jyskyjärvelle jyräten!

Täällä yötä me olemme

Valentinan mä tapasin

Valentinan mä tapasin,
hymyä olimme yhtä.
Terveiset meni perille!

Ehkä kestän mä häpeän...

Jääköön Kostamus toviksi,
konsa kutsuu Jyskyjärvi,
helmi Vienan Karjalassa!
Tosin pakko on todeta,
lepopäivän kunniaksi
allamme on auto, taksi!
Mutta silti nyt menoksi,
ehkä kestän mä häpeän!

Herrat Kekkonen, Kosygin...

Herrat Kekkonen, Kosygin
eilen saivat kukkasia
patsaalla Kostamus-kylän.
Kaksi miestä mittavaista
katsoi juhlatoimitusta
pilven päällä istumalla,

surkuhuulin huutamalla:
Missä on sopu nykyisin,
miksi kieltoja rajoilla,
tuonti, vienti nyt tukossa,
Unionko syynä siihen!

Savo-Karjalan rajalla

Kauan sitten näillä mailla,
Savo-Karjalan rajalla
sijaitsi raja-alue,
jolla varsin tunnetusti
piti liikkuman luvalla.

Sitten päivänä eräänä
kuusi kurjaa karjalaista
keralla pumaskan, passin
Savoon matkasi madellen,
kävellen, jalan, hitaasti.

Raja tuskin taakse jäänyt,
konsa paikalla poliisi,
rajamies, miliisi, herra:
Mitä miehiä olette;
passi, viisumi, pumaska!

Teitä auta ei pumaska,
tämä vanhaksi on mennyt;
nyt on sääntö aivan uusi,
täällä laisin ei kävellä,
laisin liikuta hitaasti!
Joko juoksette ravia,
taikka autoissa ajatte!

Ystäviä kun olemme,
konsa kerta ensimmäinen
vielä vältytte sakolta!

Juoksijoita ette liene,
vaan kai vainen vanhuksia!
Astukaa siis autoihinne,
äkin poistukaa rajalta!

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen
viimein löysi vertaisensa
Kostamuksen seutuvilta,
Suomen raukoilta rajoilta.
Tässä Väinö on isona,
kun WiFi pelasi viimein!

Kun ei helky Väinön kannel

Kun ei helky Väinön kannel,
kun sen kielet katkaistuina,
kaikki puuosat purettu,
pantu saunaan polttopuiksi,
suunnitteli suuri miesi,
Kalevi Keravalainen,
musiikkinero peräti,
laulajana luokkaa neljä,
soittovehkeen uuden oivan,
paljon entistä paremman;
ja eikös kohta kaikkialla
helky soitto kautta rantain
vuorilla ja vuonoin suilla.