Vaatteen pystyssä pitäjä!

Asu, vaate Väinämöisen
kansaa kiinnosti kovasti,
kuni karhua hunaja.

Tyttölapset tykkänänsä
oli viereen vonkaamassa,
selfietä ottamassa.

Miehestä vähät väliä;
kelpo kankaan kannattaja,
vaatteen pystyssä pitäjä!

Kuuskoski, mä, vaimon tuttu!

Napaa myöten kauniin kastoi...

Pikku, pikku piknikillä
konsa saaressa kävimme
aivan rannan tuntumassa
nätti nainen, kaunokainen,
alas astahti veneestä,
jalka lipsahti kiveltä,
Ahti luuli jo omaksi,
veden alla viekotteli,
hauen suuhun suunnitteli,
napaa myöten kauniin kastoi.

Sekunnin sadasosassa
Kalevi Keravalainen
tarttui tyttöä kädestä,
avusti ylös vedestä;
kalan suututti pahasti,
Ahdin kahta kauheammin!

Oletpa sä aikapoika...

Veteraani, vanha miesi,
mulle kerran kummasteli:
Oletpa sä aikapoika,
konsa aiot taittaa matkan,
satapeninkulmaisen peräti,
Sammatista Uhtualle,
Suomesta Venäjänmaalle
vainen jalkojen varassa!

Siihen vastasin vakaasti:
Helppo on minulla taival;
sinä kuljit aikanasi
pyyteettä, valittamatta,
taipaleen samanpituisen,
jalan, koukaten, peläten,
kun ei ollut vastassasi
suvituuli, päivänpaiste,
nyky-ystävä Venäjä,
vaan kranaatti-, kuulatuisku!

Kuollut kolhoosinavetta

Vienan Karjalan mailta,
Vuokkiniemen maisemista
löytyi aivan etsimättä
kuollut kolhoosinavetta.

Ajoi aika sen ohitse,
onni, autuus ei se ollut.

Muistona eto kokeilun
haudalla on rentunruusu;
kaipuu ei lie suuren suuri!

Vanha vaari maata kiersi

Vanha vaari maata kiersi,
juomaksensa pussiteetä
yhden kuksan kerrallansa
miesi aina maanitteli.

Samovaarin kun hän löysi,
sitä katsoi, kummasteli,
tuijotti ja taivasteli:
Tuon kun nappaan kainalooni,
eipä tee lopu minulta!

Risti muisto surmansuusta?

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
luuli, uskoi ensin että
lähde oisi myrkytetty,
risti muisto surmansuusta,
kurjan juojan kuolemasta.

Konsa silmä sinnikkäämpi,
katse kotkalta omittu,
totuus ehti jo esille:
Kyseessä elämän lähde,
janon poistaja parahin.

Aamulla klo puoli kuusi...

Aamulla klo puoli kuusi!

Tällä pikku piknikillä,
pitkän matkan pinnisteellä,
kovin outo on komento,
aikataulutus tapana:

Kaikki kunnon kansalaiset
lienevät unikekoja,
konsa arvon aamiainen
ahmitaan tosi hitaasti
jopa kymmenen perästä,
päättyy myöhäpäivällinen
vähän ennen puoltayötä.

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
aamun virkku, illan torkku,
elelee omaa eloa,
siinä sinnittää mukana;
syö jos aika on sopiva,
ei liho, ei laisin laihdu,
tyyliinsä on tyytyväinen;
tapojaan ei konsaan vaihda,
nuku onnensa ohitse,
illan virkuksi virity,
aamun torkuksi alene,
yöllä syöjäksi hurahda!

Tässä on todiste siitä,
otos oiva, kelvollinen,
kullan arvoinen kuvatus!

Josko lienet aamun torkku,
iltapirteä inehmo,
ällös pillastu runosta,
tekeleestä tämmöisestä;
pidä taannoiset tapasi,
säilytä nykymenosi!

Omallansa pärjää parka,
Kalevi Keravalainen!

Oli kerran kauan sitten...

Oli kerran kauan sitten
pienen pieni saariparka,
minikirppusen kokoa.

Saarella oli tsasouna
dinosauruksen mitassa.

Siihen mahtui kerrallansa
sata miestä mittavaista,
tuhat naista näyttäväistä,
lapsia satatuhatta.

Kerran kaikki kerrallansa
saaren rantaan soutelivat,
varassa venosen yhden,
yhden airosen avulla.

Konsa kaikki kerrallansa
minisaarta miehittivät,
vaipui saari alle aallon;
pelastui vain yksi lapsi,
kolmivuotias ipana.

Ipanan ikä aleni,
vuosi vuodelta väheni.

Konsa oli ikänsä
kurjat kuusi kuukautta,
vauva kirveensä teroitti,
purren rannalla rakensi,
souti järvelle melatta,
ilman airojen apua.

Purjeita puhaltamalla
pääsi järven keskiölle,
saaren entisen sijoille.

Saaren sanoilla rakensi,
sille temppelin tekaisi,
pyhän paikan pystytteli,
iloksi nykyinehmon,
Kalevalaan kulkevaisen.

Totta on tämä tarina,
kuultu on se Kormilossa
kolmen kynttilän valossa,
keskipäivän kuutamolla!

Kormilon kotieläimet

Kormilon kotieläimet
elävät eto sovussa,
paitsi kukkoja kun  viisi
asuu tarhassa samassa,
missä kanoja on neljä,
kina joskus paikallansa,
tappelu tosiasia!

Kormilon tie on kamala...

Kormilon tie on kamala,
maisema tosi ihana,
saarella jopa tsasouna.

Kestetty on taasen kerran...

Kestetty on taasen kerran
tuhannen tärinän taival,
sadan miljardin savotta!

Kelpaa kestää se sinunkin,
vieläpä kenen tahansa.

Tietä vain vähän murehdi;
maisema on matkan väärti,
kymmenvertainen virike,
kylänen eto elämys!

Hiljaista on kalmismaalla

Tuli tunnissa kuvia...

Tuli tunnissa kuvia,
oikeita valokuvia,
enemmän kuin aikaisemmin
peninkulmien menossa,
kuluessa kuukausien,
koko matkani ajalla,
Jysky-Sammatti välillä!

Kostamus-radan ylitys

Kostamus-radan ylitys
oli melkoinen elämys,
konsa kello kilkatteli:
Yli älkää tästä menkö!

Jono pitkä, piinallinen,
autoja kai viisi, kuusi,
odotti junan tuloa
tosi pitkään, vartin, kaksi;
todella rehellisesti!

Juna liikkunut ei laisin,
seisoi kaukana, odotti,
mitä lienee mietiskellyt!

Joku viimein viittoeli,
junan vierestä vikisi:
Yli menkää, emme liiku,
tässä teemme työtä, vainen!

Päättyi turha, pitkä piina;
jatkui matka töyssytiellä
Jyskyjärvelle jyräten!

Täällä yötä me olemme

Valentinan mä tapasin

Valentinan mä tapasin,
hymyä olimme yhtä.
Terveiset meni perille!

Ehkä kestän mä häpeän...

Jääköön Kostamus toviksi,
konsa kutsuu Jyskyjärvi,
helmi Vienan Karjalassa!
Tosin pakko on todeta,
lepopäivän kunniaksi
allamme on auto, taksi!
Mutta silti nyt menoksi,
ehkä kestän mä häpeän!

Herrat Kekkonen, Kosygin...

Herrat Kekkonen, Kosygin
eilen saivat kukkasia
patsaalla Kostamus-kylän.
Kaksi miestä mittavaista
katsoi juhlatoimitusta
pilven päällä istumalla,

surkuhuulin huutamalla:
Missä on sopu nykyisin,
miksi kieltoja rajoilla,
tuonti, vienti nyt tukossa,
Unionko syynä siihen!

Savo-Karjalan rajalla

Kauan sitten näillä mailla,
Savo-Karjalan rajalla
sijaitsi raja-alue,
jolla varsin tunnetusti
piti liikkuman luvalla.

Sitten päivänä eräänä
kuusi kurjaa karjalaista
keralla pumaskan, passin
Savoon matkasi madellen,
kävellen, jalan, hitaasti.

Raja tuskin taakse jäänyt,
konsa paikalla poliisi,
rajamies, miliisi, herra:
Mitä miehiä olette;
passi, viisumi, pumaska!

Teitä auta ei pumaska,
tämä vanhaksi on mennyt;
nyt on sääntö aivan uusi,
täällä laisin ei kävellä,
laisin liikuta hitaasti!
Joko juoksette ravia,
taikka autoissa ajatte!

Ystäviä kun olemme,
konsa kerta ensimmäinen
vielä vältytte sakolta!

Juoksijoita ette liene,
vaan kai vainen vanhuksia!
Astukaa siis autoihinne,
äkin poistukaa rajalta!

Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen
viimein löysi vertaisensa
Kostamuksen seutuvilta,
Suomen raukoilta rajoilta.
Tässä Väinö on isona,
kun WiFi pelasi viimein!

Kun ei helky Väinön kannel

Kun ei helky Väinön kannel,
kun sen kielet katkaistuina,
kaikki puuosat purettu,
pantu saunaan polttopuiksi,
suunnitteli suuri miesi,
Kalevi Keravalainen,
musiikkinero peräti,
laulajana luokkaa neljä,
soittovehkeen uuden oivan,
paljon entistä paremman;
ja eikös kohta kaikkialla
helky soitto kautta rantain
vuorilla ja vuonoin suilla.

Miksi silmäsi suruisat!

Tuonne taakse taivonrannan...

Tuonne taakse taivonrannan
vielä miehen matkattava,
raja auki raivattava
ennen ehtoa perille,
juttusille vanhan männyn.

Ylös vai alas on suunta

Ylös vai alas on suunta,
suunta surku kulkijalla...

Sydämeni täytti murhe

Tietä pitkin konsa kuljin,
itsekseni, yksikseni,
sydämeni täytti murhe;
taasen kaksi onnetonta
oli jäänyt taipaleelle
kesken kiireisen kulunsa,
tuoden murhetta monelle,
saaden tiensä vierustalle,
pientareelle, pienet ristit.

Rauhan saakoon sielullensa

Tosi surkea tapaus
omin silmin tsiikattuna:
Päästäinen tai muu elukka
tietä vauhdilla ylitti,
juoksi henkensä hädässä.
Puolimatkaan konsa pääsi,
pääsi raukka hengestänsä
alla arvon maastoauton,
nopean ja kalliin kaaran!
Rauhan saakoon sielullensa,
raukka, josko on se sillä!6

Elo myllyn päättyi siihen...

Vaka vanha vääräleuka
löysi metsän siimeksestä
L Viidan Betonimyllyn.
Ryhtyi raukka mylläriksi,
sähköä kun ei mistään saanut,
yritti käsipelillä.
Konsa voimansa vähäiset
pyörinyt ei mylly juuri laisin;
kuivui oitis ensi lasti
sora, vesi kalkki ja sementti
sisäpuolla lemmon myllyn.
Elo myllyn päättyi siihen!

Josko jossakin on juntti..

Josko jossakin on juntti,
kaukana ei konsaan juppi
- kehumassa itseänsä.

Sanoitta tämä on paras

Olutsieppo, kaljatoukka?

Olutsieppo, kaljatoukka?
Tunnetko ötökät oitis,
josko, kerro se minulle!

Raja suuntana kun Väinön...

Raja suuntana kun Väinön
allansa vain jalkaa kaksi,
autoilija arvuutteli
polopoikasta tylysti
- turvapaikkatoivojaksi:
Turha toivo tuonne päästä
jalkaisin, avutta auton;
ostaos Lada minulta,
ajele rajan ylitse,
hylkää kärryni rajalle,
- odota käsittelyä!

Aino-stoorin toinen puoli

Aino-stoorin toinen puoli,
neidon suusta saatettuna:
Kosi konsa Väinämöinen,
vanhus vaimoa penäsi,
suostunut en valtaan vaarin,
piikaseksi pienoiseksi,
arvottomaksi akaksi;
veteen juoksin, vaatteet heitin,
venhoon Väinön viekottelin,
pyllyäni pyörittelin,
rinnat paljaina pilailin.

Liki konsa Väinämöinen,
kädet melkein vyötäröllä,
äijää tempaisin kädestä,
pudotin ukon veneestä.

Taisi sillä istumalla
Aallotar omia äijän,
veden alla vaarin viedä.

Vielä viime voimillansa,
kun olin jo purteen päässyt,
Väinämö minut kirosi,
minut loitsi vanhukseksi,
ryppyiseksi ja rumaksi,
taikoi kaksin kappaleiksi,
kädet irti irrotteli,
sammaleilla täytti suuni,
kauniit kasvoni kuralla,
rintani piti pilalle.
Jatkoi äijä näin nimesi:
Suostu siinä sitten muille,
mene eukoksi eräille,
köyhille, munattomille,
astele alastomana
ansiottomain akaksi!

Minä siinä vetten päällä
Aino-raukkana ajelin,
vaatteitta ja suunnatonna
taivaanrantaa vain tavoitin;
miehelään en konsaan päässyt!

Tosi on tämä tarina,
aivoissani se asusti,
odotti ulostuloa,
koittoa sopivan hetken!

Rahaa lain ei jauha sampo...

Kuhmon kuuluilla kylillä,
Kalevalan korpimailla
rahaa lain ei jauha sampo,
ruostunut on rutjan taito,
peitossa on sammaleiden
koko kulttuurikomeus!

Suota kuokkii Ilmarinen,
rautaa lain ei miesi löydä;
hiipunut myös hiilen loimu,
paja kurjasti kasassa,
uusi sampo vain unelma,
toive siis toteutumaton!

Virkatietä Väinö kulki...

Virkatietä Väinö kulki,
luota pöydän, luokse toisen;
oli niitä kymmenkunta,
leveämpi toinen toista.

Asiaansa hoiti Väinö;
takana paperipinkan
aina arvon virkamiesi
päätä puisti ja hymyili;
päätös kuulu ei minulle,
pomoni puheille painu!

Konsa kymmenes hymyili,
eikä puistanut lain päätä,
luuli Väinö löytäneensä
päättäjän tosi pätevän,
jolla kaikki voima, valta.

Hetken Väinö jo iloitsi,
kunnes kuuli korvillansa:

Kopioita puuttuu tästä,
niitä oltava on kaksi,
aloita alusta kaikki!

Sateenkaaren alla aarre...

Sateenkaaren alla aarre
odottelee ottajaansa.

Josko oisi nyt minulla
hakku, kanki ja lapio,
jonkin verran muskeleita
ja luottamus, vahva usko,
sanontoihin vanhan kansan,
kohta mä rikas olisin,
en lain köyhä ja kipeä!

Vaatteet päällä siis vasiten...

Vähäisillä työkaluilla,
ilman ainutta apua,
väänsi Väinämö kuvasen,
teki kulttuuritekosen,
- oman mielensä mukaisen.

Palkittu ei poikalasta,
tullut laisin ei hänestä
taiteilijaa läänin, kunnan,
ei edes kyläpahasen.

Tuomaristo, akkaa kaksi,
katsoi kylmin, karsain silmin
rumilusta, laihaa naista;
miksei maalannut tuo meitä,
kahta naista, äänekästä,
pulleaa ja pyöryläistä,
feministikaunotarta,
- vaatteet päällä siis vasiten!r

Kuhmon kuululla torilla

Kuhmon kuululla torilla
Kalevi Keravalainen
toisen kulkijan tapasi.
Sanaa lausuttu ei laisin,
kaksikko heti tajusi;
molemmilla matka pitkä,
kulku raskasta, hidasta,
tulee toinen Uhtualta,
toinen sinne vasta on menossa
- sydämellä ja sisulla!

Kolme kelpo kuhmolaista, Timo Löytty -tuntijoita!