neidon suusta saatettuna:
Kosi konsa Väinämöinen,
vanhus vaimoa penäsi,
suostunut en valtaan vaarin,
piikaseksi pienoiseksi,
arvottomaksi akaksi;
veteen juoksin, vaatteet heitin,
venhoon Väinön viekottelin,
pyllyäni pyörittelin,
rinnat paljaina pilailin.
Liki konsa Väinämöinen,
kädet melkein vyötäröllä,
äijää tempaisin kädestä,
pudotin ukon veneestä.
Taisi sillä istumalla
Aallotar omia äijän,
veden alla vaarin viedä.
Vielä viime voimillansa,
kun olin jo purteen päässyt,
Väinämö minut kirosi,
minut loitsi vanhukseksi,
ryppyiseksi ja rumaksi,
taikoi kaksin kappaleiksi,
kädet irti irrotteli,
sammaleilla täytti suuni,
kauniit kasvoni kuralla,
rintani piti pilalle.
Jatkoi äijä näin nimesi:
Suostu siinä sitten muille,
mene eukoksi eräille,
köyhille, munattomille,
astele alastomana
ansiottomain akaksi!
Minä siinä vetten päällä
Aino-raukkana ajelin,
vaatteitta ja suunnatonna
taivaanrantaa vain tavoitin;
miehelään en konsaan päässyt!
Tosi on tämä tarina,
aivoissani se asusti,
odotti ulostuloa,
koittoa sopivan hetken!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti